Business Finland on myöntänyt lähes 3 miljoonaa euroa tukea Recycling of Mineral Side Streams -tutkimushankkeeseen (REMIS), jonka tavoitteena on parantaa kierrätystä, vähentää neitseellisten raaka-aineiden käyttöä ja minimoida kaatopaikkajätteen määrää. Hankkeessa on mukana useita toimijoita, jotka työskentelevät yhdessä kiertotalousmallin kehittämiseksi.
Business Finlandilta tukea kiertotaloutta kehittävälle tutkimushankkeelle, jossa OC Paroc on mukana
”Olemme iloisia myönnetystä rahoituksesta. On tärkeää, että kiertotalouden edistämiseksi tehtävän työn merkitys ymmärretään ja siihen halutaan panostaa. Verkostoutuminen sekä yliopistojen että muiden firmojen kanssa on tärkeää, koska kiertotaloutta toteutetaan yhteistyössä ja koko arvoketjun ymmärtäminen on keskiössä”, toteaa johtava tutkija Pontus Lindberg, joka OC Parocin pääasiallinen edustaja konsortiossa.
REMIS-hanke tutkii rakennusjätteen ja teollisuuden alumiinipitoisten sivutuotteiden kierrätyspotentiaalia. Taloudellisesti kannattavien, ympäristöystävällisten jätteenkäsittelymenetelmien kehittämisen ohella hanke tähtää käänteisen logistiikan optimointiin sekä materiaalien keräystä, lajittelua ja laadunvalvontaa koskevan prosessin luomiseen.
”Hanke on täysin linjassa Owens Corningin EU Insulationin kiertotaloustavoitteiden kanssa”, Lindberg kertoo.
REMIS-hanke tekee yhteistyötä Mirkan SHAPE- ja Kiillon SUPER Healthy Building -ekosysteemien kanssa. Tutkimusta toteuttavat yhteistyössä Åbo Akademi ja Oulun yliopisto sekä yrityksistä Parocin lisäksi Levanto, Vektorio, Kierto Ympäristöpalvelut ja Suomen Erityisjäte. Hanke kestää helmikuusta 2025 elokuuhun 2027.